tiistai 28. tammikuuta 2014

Työvaltaisten opetusmenetelmien levitysseminaari ke 9.4.2014 Stadin ammattiopistossa

Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu on järjestänyt noin vuoden kestäneen valmennusohjelman työvaltaisista opetusmenetelmistä Stadin ammattiopiston henkilöstölle. Koulutuksen on rahoittanut Opetushallitus, ja siihen on osallistunut 15 eri alojen opettajaa tai henkilöstön edustajaa.

Keräämme yhteen hyvät käytänteet ja kehittämisideat. Esittelemme näitä yhteisesti

Stadin ammattiopiston Sturenkadun yksikössä, 
Betty-auditoriossa keskiviikkona 
9.4.2014 klo 9-16.


Planmega harjoitteluyrityksenä


Jari Kunelius Planmegasta ja Reima Kinnunen Stadin ammattiopistosta esittelivät oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyötä. Planmega on maailman johtaviin hammaslääketieteen laitevalmistajiin kuuluva yritys. Yrityksessä on yhteensä 50-60 työssäoppijaa vuodessa. Sen lisäksi on vielä työharjoittelijoita ammattikorkeakouluista. Hakijat haastatellaan. Kaikki pääsevät tekemään ammattityötä, ei hanttihommia. OPSia sovelletaan työn sisällöissä.

Opiskelijat toimivat 2 kuukauden jaksoissa tuotantotiimeissä. Kahdessa viikossa opiskelijat oppivat talon tavoille. Tosin syvällisesti arvot yms. opitaan vasta ajan kanssa. Totesimme, että OPSit ovat turhan laajoja. Substanssiosaamista voisi kaventaa. Vuorovaikutustaitoja saisi olla enemmänkin.

Harjoittelujakson lopussa pidetään palautekeskustelu. Loppuyhteenveto antaa tärkeää tietoa myös työnantajalle siitä, miten on toimittu harjoittelijan näkökulmasta.

Reima esitteli vielä tarkemmin edellä kuvattua AmmattiPuuta. Henkilökohtaiseen puuhun kerätään 5 yrityksen tiedot

Oman alan ja alueen työpaikat tutuiksi


Leena Sjöholm Stadin ammattiopistosta esitteli ideaa, jonka avulla oman alan ja alueen työpaikat tulevat opiskelijoille tutuiksi. Jokainen etsii harjoitteluun soveltuvia työpaikkoja. Yritysten logot ripustetaan ns. ammattipuuhun. Tähän rekisteriin opiskelijat voivat kerätä erilaista tietoa yrityksistä netin, yrityskäyntien, soittojen yms. perusteella. Myös opiskelijoiden harjoittelukokemukset tässä yrityksessä kannattaa kirjata talteen. Jos puuhun kuvataan harjoittelukokemukset, siittä voisi tulla henkilökohtainen portfolio esimerkiksi työnhakua varten.

Ammattipuu on henkilökohtainen, mutta niistä voidaan koostaa myös iso alakohtainen puu kaikkien yhteiseen käyttöön.

Toimiva esimerkki yritysyhteistyöstä


Kari Vauhkonen Stadin ammattiopistosta esitteli yritysyhteistyötä Helsingin Seudun Ympäristöpalveluiden (HSY) kanssa. Vedenpuhdistamon sähköverstaalla on jakuvasti opiskelijoita harjoittelemassa 8 viikkoa kerralla. He toimivat vanhemman asentajan mukana. Uusilla työntekijöillä ja harjoittelijoilla on oma koulutusohjelmansa. Opiskelijat saavat olla mukana myös osastonkokouksissa. Kaikki näytöt voidaan toteuttaa harjoittelupaikalla. Opiskelijat laativat portfolion.

Mitä opitaan:

  • työryhmätyötä
  • vastuunottoa
  • työaikojen noudattamaista
  • aloitekykyä
  • omatoimisuutta
Mitä poisopitaan:
  • velttoilu
  • pelleily
  • hälläväliä -asenne
  • liukuva työaika
Kaikkiopiskelijat ovat pärjänneet hyvin. Monet ovat saaneet kesätyöpaikkoja ja myös valmistuneita on palkattu töihin.

torstai 14. marraskuuta 2013

Ryhmätehtävät 14.11.2013




Pedagoginen malli tai menetelmä: 
Tilannesidonnainen oppiminen case työnhakutilanne

Minkä pedagogisen ongelman ratkaisee: 
- motivaatio oppimiseen
- oppiminen helpottuu
- joutuu arvioimaan itseään ja osaamistaan 
- käytännön työelämän tilanteista tehtävät

Käyttöohje:
Oppimistilanteiden tulee muistuttaa mahdollisimman paljon niitä tilanteita, joissa taitoa jatkossa tullaan käyttämään.
joku muu kuin oma opettaja esim asiakas, tilaaja tulee esittämään ongelman tai tehtävän, joka on ratkaistava

Ryhmä: 
Maarit, Elsa ja Pirkko

*****************

Pedagoginen menetelmä
VTO = (vertaistuki opetuksessa)

Minkä pedagogisen ongelman ratkaisee?
                    Syventää kokeneemman opiskelijan osaamista.
                    Tuo onnistumisen iloa, kun voi näyttää omaa osaamistaan muille.
                    Nuoremmalle opiskelijalle oppiminen voi olla helpompaa, kun opetus      
                    tulee vertaiseltaan.
                    Opettajan rooli muuttuu ohjaajaksi ja mentoriksi.
                    Opettajan antamaa tukea voidaan kohdentaa enemmän erilaisten
                    oppijoiden ohjaamiseen.
                    Opiskelijan sosiaaliset taidot kohentuvat

Käyttöohje:
                   Potentiaaliset opiskelijat voidaan ottaa mukaan opetukseen muiden 
                   opiskelijoiden ohjaamiseen.
                  Uusia ja erilaisia opetusmenetelmi voidaan käyttää opetuksen tukena
                   ja kehittämisessä.

*****************

Etätehtävä ja seuraavat lähipäivät

Kiitos jälleen aktiivisuudestanne lähipäivällä. Opintojakso "Kiitettävää, hyvää, tyydyttävää osaamista" päättyi, mutta työmme jatkuu. Tämän päivän ryhmätöiden sihteerit lähettävät pedagogisten mallien kuvaukset Keijolle ja Markulle sähköpostissa. Viemme ne sitten blogiin.

Sovimme tänään 14.11.2013, että seuraavan opintojakson lähipäviät ovat

  • to 23.1.2014
  • ke 12.2.2014
  • to 20.3.2014.
Kokoonnumme edelleen Sturenkadun yksikössä.

Etätehtänä jokainen ottaa selvää seuraavista asioista:
  • Tutustuu oman koulutusalansa tutkinnon perusteisiin erityisesti työssäoppimisen ja työvaltaisen oppimisen näkökulmasta
  • Valitsee vähintään yhden yrityksen, jonka edustajan tai edustajien kanssa lähtee innovoimaan uudenlaisia yhteistyön kuvioita, joissa otetaan huomioon osaamisperustaisuus ja tulevat osaamispisteet 360-asteisen arvioinnin osana.
  • Miettii osaamisperustaisia tehtäviä, jotka täyttävät tutkinnon vaatimukset.

Terveisin

Keijo ja Markku