perjantai 21. maaliskuuta 2014

Stadin ammttiopiston opettajien ideoita työvaltaistamiseen


Lähipäivällä 12.2. jatkoimme omien kokemusten ja ideoiden kehittelyä. Totesimme, että on olemassa sääntöjä ja ohjeita, jotka hankaloittavat opetuksen järjestämistä ja vaikeuttavat siten myös oppimista. Joitakin hyväksi havaittuja  käytänteitä on kielletty sen takia, että kaikilla toimialoilla ja kaikissa koulutusohjelmissa ei voida näin toimia. Kateus saattaa viedä kalat merestä.

Päädyimme ajatukseen, että opettajan rooli oppimisessa tulisi olla työnjohtajan kaltainen. Yksi hänen tehtävänsä on minimoida opiskelijan vaikeilut. Kouluelämä ja työelämä pitäisi saada nykyistä parempaan yhteistoimintaan ja synkrooniin. Toimivana esimerkkinä yritysyhteistyöstä on tässä blogissa kuvattu Planmega Oy.

Opiskelijoille tulisi luoda kasvuväylä ammattiin. Se olisi eräänlainen kypsyttämö, ja kypsyysmittari kertoo milloin opiskelija on valmis mihinkin toimintaan: työharjoitteluun, ammattiosaamisen näyttöön, työpaikan hakemiseen jne. Opettajien arviona oli, että 5 opiskelijaa / luokka tietää mitä haluaa, 4 henkilöä on löytämässä suuntansa ja loput ovat enemmän tai vähemmän hukassa. Urapolku-ajettelua tulisi kehitellä. Sen tulisi sallia myös "kaistanvaihdot" tarpeen vaatiessa.

Totesimme, että oppiva ja innostunut oppilas on paras kannuste myös opettajalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti